Lisätietoja
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Salamat halkoivat taivasta, jyrinän kuurouttaen pienimmätkin metsäneläimet – mutta tämä tarina ei kerro metsäneläimistä, kuinka suloisia ne olivatkaan (jopa ne kaikkein pienimmät ja kuuroimmatkin). Tämä tarina kyllä kertoo kuuroudesta… tavallaan…
Vuosi oli 2005 kun Someron, tuon viehättävän pikku kaupungin, yöhön ilmaantui uusi eläin: Cresdence. Nuoruudessaan Cresdence oli hurja peto; raapien riipiviä riffejä ja karjuen mystisiä loitsuja, vailla kuria ja sääliä, jo kauan sitten kadonneella kielellä. Muutaman vuoden ajan Cresdence peloitteli lapsia ja vanhuksia helvetillisellä raivolla ja säälimättömyydellä, kunnes tapahtui ihme (kaikkien somerolaisten iloiseksi yllätykseksi, ja varmaan kaikkien muidenkin…).
Saapui mies lännestä, kuin suuri velho muinaisista kansanlauluista, tietäjä iänikuinen, mukanaan ääni. Komentava ääni, kuin isku Ukko ylijumalan kirveestä. Mies oli Herra Ulottuvuus. Herra Ulottuvuus taltutti pedon, komensi koiran tottelemaan, huusi demonit piiloistaan ja toi rauhan ylle maan.
Suomen metsistä syvistä, ilmaantui väkeä ihmettelemään, tätä uutta jaloa ihmetystä. Viisi henkinen ritarikunta muodostettiin pitämään Cresdence -peto kurissa; Partanen ohjaaman pedon kynsiä ja hampaita, Virtanen antamaan tahti sykkivälle sydämmelle, Jusalaut tuomaan voimaa pedon ruhoon, Tune sytyttämään järjen valo pedon silmiin sekä Herra Ulottuvuus puhaltamaan tuli pedon sieluun.
Ja niin Herra Ulottuvuus komensi jalot soturinsa kokoamaan suuren eepoksen, teos joka valaisisi maailman loistollaan, toisi järjen mukanaan – ja ennen kaikkea soundaisi hyvältä… Ja kansa vaati Herra Ulottuvuutta esittelemään suuren eepoksen. Mies lännestä kiipesi korkeimman vuoren huipulle. Hän nosti kätensä kohti taivaita kuin uhmatakseen Suuria Muinaisia. Ja katso – hänen käsissään oli levy, mutta ei mikä tahansa levy. Tähän levyyn oli poltettu ukkossalamoin Herra Ulottuvuuden ja Cresdence -pedon raivokkaat sanat: Perkeleen Puutarhajuhlat
…to be continued
