| Julkaisuvuosi: 2007 Sis. biisit:
Black Summer Night
In the Ring
The Old Continent Blues
Cold Night for the Mummies
Sanottua:
Helsinkiläinen Lockman jatkaa hienojen eläinkansiensa parissa. Mukavan surisevaa, pop-melodisuutta hyödyntävää rokkipotkua viskova nelikko pistelee aika lailla samoilla aseille jotka jo edellisellä demoilla kuuluivat, mutta esittämäni toive vieläkin mieleenjäävemmistä biiseistä astuu tällä neljän biisin (livenä bändikämpällä purkitetulla) lätyllä muutaman askeleen eteenpäin. Osuvalla kitarakuviolla ja letkeällä biitillä loistava Black Summer Night alkaa olla kohtuullisen tarttuva sävellys. Joskin laulaja-kitaristi Hermon hiukan tukahtuneen henkinen laulu – vaikkakin on mukavan persoonallista – syö ehkä kappaleelta sellaista eläväistä revittelyn mahdollisuutta. En oikein tiedä kuinka hyvin hiukan pelkistetty laulu palvelee rouheaa rock-kiemurointia. Minun mielestäni ikävä kyllä hieman heikosti.
Myös muut biisit toimivat melkoisen hyvin. Kipakasti vaaniva In The Ring, rauhallisemmin liikehtivä The Old Continent Blues ja päällekäyvää suisto-voodoota tavoitteleva Cold For The Mummies ovat kaikki lupaavia näytteitä. Silti Lockmanin tyylisen sofistikoituneemman, mutta silti kipakasti potkivan rock-ilmaisun kohdalla kunnon soundit alkaisivat pikkuhiljaa olla vaatimus. Nyt tökköys ei palvele homman ”rupista rehellisyyttä” vaan kuulostaa vain kököltä ja keskeneräiseltä. Lockman tarvitsee seuraavaksi studioäänitteen, jossa yhtyeen rupinen soundi saadaan tallennettua samaan aikaan siistimpänä muttei silti pilalle viilattuna. Kinkkinen tehtävä, toivottavasti onnistuu.
Ilkka Valpasvuo (Desibeli.net)
Lockman on ilmeisesti Helsingistä. Lock n' loll? Herrasmiehet soittamassa post-punkilta haiskahtavaa bluesvivahteista rockia. Black Summer Nights on hyvä avaus. Melodinen ja idearikkaahko* kappale, joka naittaa yhteen Televisionin ja Suomi-iskelmän. Toisena eetteriin räjähtävä In the Ring saa kyyneleen kihahtamaan paatuneimmankin rockpoliisin silmäkulmaan. Alun kitarat ovat nimittäin niin epävireessä, että voin kuvitella enkeleiden menettävän siipensä kappaletta kuunnellessani. Kyseinen kappale myös paljastaa, mikä bändissä itseäni vihastuttaa ja ehkä myös ihastuttaa. Laulaja Hermo Portaankorvan ääni on varsin epäkonventionaalinen ja tällä "live in the rehearsal room" - äänitteellä sen ärsyttävyys korostuu, koska laulua joutuu kaivamaan miksauksesta ja sen löytyessä siitä ei ymmärrä yksittäisiä virkkeitä enempää. Muuta vikaa bändistä on hankala löytää. Mieluummin tätä kuuntelee kuin selkäänsä ottaa. Toisaalta samaa Ornette Birks Makkonen sanoi jostain James Brownin kasarilevystäkin. Vai haiskahtaako täällä kuitenkin jokin?
No tietysti nämä viikon jalassa olleet sukat, mutta itse musiikissa? Toteutus! En halua musiikkia kuunnellessani laittaa silmiäni kiinni ja kuvitella olevani likaisen läven kuppaisella sohvalla kuuntelemassa paljon hikeä tuottavaa bändiä - oli se miten hyvä tahansa. Milloin on kitara epävireessä, milloin soittaja, milloin laulaja ja milloin pinpi ei vain syökään sitä pipeliä (kiitos tästä Electric Monk). Yhdessä nämä tekijät saavat aikaan sen, että bändi ei pysty paljastamaan kaikkea tarjottavaansa. Tällä hetkellä liian paljon Lockmanin mahdollisesta potentiaalista jää näkemättä peniksen lerpahtaessa treenisdemon kurjien saundien ja b-luokan toteutuksen syövereihin. Tämä musiikki vaatii seurakseen kovaa munaa, hikeä ja krokotiilin kyyneliä. Yhden puuttuminen aikaansaa ketjureaktion, joka romahduttaa koko korttitalon. Seuraavaksi kunnon äänite kaikilla mausteilla, niin lähdetään puhtaalta pöydältä liikkeelle.
Jetro-Oras Laine, Noise.fi
------------------------------------
Lockman
rock, punk, country
Mainstream rock is something many people tend to overlook nowadays. Driving guitar lines, inventive drum work, and an overly expressive tones separate this band from the crowd.
- nimim. Bonekhan, Last.fm |  |  |
